- Me, Marsin asukkaat, olemme muuttamassa Marsista pois. On pakko muuttaa toiselle planeetalle, koska Marsissa pian loppuvat kemikaalit, joita käytämme ruoan valmistamiseen. Me tutkimme avaruutta ja löysimme meille sopivan planeetan, joka ei ole kovin kaukana tästä: kolmen valovuoden päässä. Maa ei meitä kiinnosta, koska Maan olosuhteet eivät sovi meille. Ihmiset suunnittelevat matkaa Marsiin. Kun he pääsevät tänne, meitä täällä ei enää ole. Kuvittelen, miten ihmiset ihmettelevät, kun näkevät meidän tekemät käytävät ja hallit, hymyili Lyk.
- Surullista. Meistä voisi tulla ystäviä, Kimi sanoi.
- Epäilen. Ihmiset pelkäävät kaikkea mitä he eivät ymmärrä. Kaikelle on oma aikansa, minun nuori ystäväni. Nyt on aika antaa sinulle lahja ja palauttaa sinut Maahan.
- Miksi täytyy lähteä jo nyt? Olisin halunnut nähdä enemmän!
- Siksi, että happi on pian loppu. Sinun selässäsi on happipullo ja se on pian tyhjä. Uutta meillä ei ole. Sinä et voi elää ilman happea. Siksi sinun on mentävä kotiplaneetalle nyt. Ja tässä on meidän lahja – loitsu. Sanot mielessäsi seuraavan loitsun: ”Lykin nimellä toivon…” ja sitten toivot jotain. Esimerkiksi, voit muuttua linnuksi ja sinun toiveesi toteutuu. Loitsua ei saa sanoa ääneen, se ei toimi silloin. Jos kirjoitat loitsun paperille ja näytät sen kaverillesi loitsu ei taaskaan toimi, koska se toimii ainoastaan sinun omassa mielessäsi, ei kenenkään muun. Otatko lahjan vastaan? kysyi Lyk.
- Otan! Kiitos paljon! Kimi vastasi.
- Näkemiin, minun uusi ystäväni! sanoi Lyk. - Sulje silmäsi ja kuvittele olevasi kotona.
- Näkemiin, Lyk! Ja Kimi sulki silmänsä.
Kun Kimi avasi silmänsä, hän oli kotona. Kaikki oli niin kuin ennenkin, mikään ei muistuttanut Marsista, eikä avaruuspuku ollut enää hänen päällään. ”Oliko se ollut vain unta?” Kimi ajatteli. ”Varmasti oli.”
Toisin Kimin mielessä pyöri outo loitsu: ”Lykin nimellä toivon...”
Oli synkkä syksy ja aamuherääminen kouluun tuntui vaikealta. Eräänä aamuna, se oli kymmenes päivä lokakuuta, Kimi oli niin kyllästynyt herätyskellon soittoon, että sanoi äidille:
- Olisi kiva muuttua karhuksi ja nukkua kunnon talviunet!
Äiti nauroi Kimin vitsille ja sanoi, etteivät ihmiset valitettavasti siihen kykene. ”Mutta minä kyllä kykenen!” ajatteli Kimi. Ja ollessaan yksin huoneessaan poika ajatteli mielessään: ”Lykin nimellä toivon... että muutun karhuksi!” Ja siinä hetkessä hän olikin karhu ja nukkui sikeästi omassa pesässään!